Aamupostin tarjoama otteluennakko: Isojen panosten päätöskierros!

Sunnuntain kotimatsi on Juha Niemen viimeinen esiintyminen Superpesiksen runkosarjassa. Kuva: Eemeli Jeskanen

Sunnuntaina Pihkalassa riittää urheilujuhlan tuntua koko päiväksi, kun klo 14:00 pelataan Keltainen Sydän -hyväntekeväisyysottelu ja illan huipentaa klo 17:00 alkava miesten Superpesiksen päätöskierroksen ottelu Tahko – JoMa.

Matsit vähenee, panokset kovenee. Tahko taistelee edelleen pudotuspelien kotiedusta, mutta kolmen pinnan kotivoittokaan ei siihen vielä yksin riitä. Jos Tahko nappaa sunnuntailta täydet kolme pinnaa, Manse PP:n pitää jäädä päätöskierroksella kokonaan pisteittä. Keltaisella on vielä kaikki auki – päätöskierroksen jälkeen sijoitus voi olla mitä tahansa neljännen ja seitsemännen sijan väliltä.

Sunnuntain matsiin lisämaustetta tuo se, että ottelu on Juha ”Nippe” Niemen uran viimeinen esiintyminen Superpesiksen runkosarjassa. Aika näyttää, millaisen päätöksen syksy lopulta tarjoilee Nisu upealle uralle.

Seuraa heitä:

Hyvinkään Tahko: Juha Niemi

Viime aikoina Juha Niemen ja koko Tahkon tekeminen on ollut hieman mollivoittoista, ja myös Nisun vastuu on jäänyt aiempaa pienemmäksi. Nyt nähdään, vapauttaako päätös uran lopettamisesta lyöjäjokerin tekemistä. Vanha seura Joensuun Maila tuo varmasti oman lisämausteensa sunnuntain otteluun ja pilkettä ujon jättiläisen silmäkulmaan.

Joensuun Maila: Juho Toivola

Joensuun Mailan syömähammas Juha Toivola muodostaa Joosua Rätön kanssa tehokkaan jokerikaksikon. Elokuu on ollut haastava niin Toivolalle kuin JoMallekin. Löytääkö pelätty kumuralyöjä Pihkalassa jälleen oman tasonsa?

HUOM! Keltainen Sydän -tapahtuma on maksuton. Hyväntekeväisyysottelun jälkeen Pihkalan pesäpallostadionille jäävät katsojat voivat seurata veloituksetta klo 17:00 alkavaa Tahko – JoMa -ottelua.

Liput päätöskierrokselle tästä: Su 16.8. Hyvinkään Tahko – Joensuun Maila