
Manse voitti 1. puolivälierän Kaupissa tiukan kamppailun jälkeen lukemin 1-0 (2-2, 2-1). Kuva: Eemeli Jeskanen
Elokuun toiseksi viimeinen sunnuntai tuo Pihkalaan kauden tähän asti kuumimman kotimatsin – 2. puolivälierä käyntiin klo 16:00.
Puolivälierät saatiin käyntiin perjantaina Kaupissa, kun Tahko ja Manse kohtasivat toisensa puolivälieräsarjan avausottelussa. Ottelu oli odotetun tiukka, ja sääolosuhteet toivat omat haasteensa molempien joukkueiden tekemiseen. Välillä nautittiin lämpimästä auringonpaisteesta, kunnes muutaman minuutin päästä vettä tuli kuin saavista kaataen. Manse näytti 1. jaksolla karkaavan jaksovoittoon 2–0-lukemissa, kunnes Tahko rakensi 4. lopettavalla kahden palon takatilanteen. Tilannetta purkamaan asteli Juha Niemi, joka täräytti kahdella lyönnillään Keltaisen tasoihin. Tahko rakensi heti perään ajolähdön, ja Santtu Patova kiskaisi upean lyönnin tapin yli, jaksovoitto näytti jo enemmän kuin varmalta, kunnes Mansen Kaapo Mäkelä leiskautti melkoisen heiton takakentältä ja poltti kotipesään pyrkineen Luka Raesmaan.
Toinen jakso tarjoili tasaista vääntöä ja upeita ulkopelisuorituksia. Ratkaisu venyi aina neljänteen vuoropariin asti, jossa tamperelaiset vetivät pidemmän korren ja veivät jakson sekä koko ottelun nimiinsä juoksuin 2–1.
Pihkalan sunnuntai-iltapäivä tarjoilee todella mehukkaan toisen puolivälierän, ja nähtäväksi jää kuinka sankoin joukoin Keltaiset fanit löytävät lehtereille kannustamaan omiaan!
Seuraa heitä:
Hyvinkään Tahko: Juha Niemi
Nippe nosti Tampereen perjantai-illan ratkaisuhetkillä härän sarvet ilmoille ja otti joukkueen ”reppuselkään”. Kuinka monta juoksua Nisu lyö Pihkalan sunnuntai-iltapäivässä?
Manse PP: Severi Tikkakoski
Pomppu osuu ruutuun, ja mies löytää tiensä kentälle tilanteessa kuin tilanteessa. Jatkuuko sama meno myös Pihkalassa?
Liput kauden kuumimpaan kotimatsiin tästä: https://liveday.se/fi/events/3Hlo0pRRmNQ5O8npnKrqTSUeZbp