Halli-SM avauksesta tappio – Tahko hävisi läpilyönteihin

Tahko aloitti Halli-SM turnauksensa lauantaina 25.2. Tampereella Manse PP:tä vastaan. Tiukan taistelun jälkeen voitto jäi tamperelaisille lukemin 2-0 (3-0, 6-5).

Hyvinkään Tahkon lukkari Petteri Alasen mukaan ottelun alku oli todella nihkeä kaari- ja sisäpelin osalta ja Manse PP sai nopeasti pään auki ensimäisellä jaksolla kahden läpilyönnin avulla. Oma sisäpeli ei lähtenyt rullaamaan toivotulla tavalla, mutta ulkopelissä tapahtui paljon hyviä asioita, vaikka ulkopelissä kokeiltiin uusia asioita ja osa pelasi uusilla pelipaikoilla. Yksittäisiä juoksuja ei paljoa tullut, mutta läpilyöntien avulla Manse PP oli lauantaina vahvempi.

Toisella jaksolla peli aukesi sisäpelin osalta niin ikään läpilyöntien avulla ja jaksolla nähtiin paljon onnistuneita suorituksia mailan varressa. Tahkon onnistujia oli toisella jaksolla läpi lyönyt Santtu Patova ja Eero Kuitunen. Hallinnan tunne oli Tahkolla koko jakson ajan, mutta tamperelaiset iskivät viimeisessä vuorossa jälleen kaksi läpilyöntiä Juha Puhtimäen ja Henri Puputin johdolla ja myös toinen jakso kääntyi heille. Viimeinen vuoropari osoitti, että ulkopeliin on tehtävä tarkennuksia ja sisäpeliin tarvitaan paljon rauhallisuutta ja rutiinia – Alanen lisää.

Tulevana sunnuntaina tahko matkustaa Imatralle, jossa se kohtaa viime syksyltä tutun Kouvolan Pallonlyöjät. Vastassa on tuttu porukka, jossa tapahtui viime kauden jälkeen pieniä muutoksia kun pitkään Pallonlyöjissä pelannut Juho Hacklin ja Iiro Nokkala vaihtoivat maisemaa Joensuun Mailaan. Lisäksi kotiutuspuolella tapahtui muutoksia kun Ossi Meriläinen siirtyi pois ja Patrik Wahlsten saapui kotiuttajajokeriksi Kouvolaan. Alasen mukaan ottelu on jälleen hyvä testi Tahkolle muiden otteluiden tapaan, sillä tuleva ottelu on jo alkuvuoden neljäs kärkipään joukkueita vastaan.

Lauantain ottelun tilastot löydät täältä!

Hyvinkään Tahko vs Kouvolan Pallonlyöjät Imatralla 5.3.2023 klo. 17.00. Ottelu nähtävissä Ruutu+ palvelussa.