Hyvinkään Tahko

Hyvinkään tahko

27.7.2020

2

-

0

(

9-4
, 2-1

)

Kankaanpään Maila

Vauhdikas paluu voittokantaan

Hyvinkään Tahko palasi voittokantaan tiistai-illan kamppailussa Kankaanpään Mailaa vastaan lukemin 2-0 (9-4, 2-1). Ottelusta muodostui lopulta jännittävä, kun ratkaisua haettiin viimeisestä vuoroparista.

Ensimmäinen jakso oli Tahkolta iloista lyöntipeliä. Kankaanpää siirtyi ensin 0-1 johtoon, mutta Tahko ei välittänyt tästä. Teemu Nurmio aloitti juoksujen teon, kun hän löi läpi tyhjään kenttää kolmosluukusta ja kiersi kunniaa. Kunnari oli Nurmiolle ensimmäinen Pihkalassa. Tahko löi lisää löylyä, kun heti perään yksittäisissä juoksuissa onnistuivat Kalle-Tapio Huusko, Juha Korhonen, Mikko Haukkala, Elmo Peltonen ja Luka Raesmaa. Juoksut syntyivät hyvillä lyönneillä ja miehiä lyötiin kotiin niin pienillä näpeillä kuin kovilla saumalyönneillä. Lukemat olivat tämän jälkeen 6-1 ja Kama ei tästä enää noussut. Jakso päättyi lopulta 9-4.

Toinen jakso oli tasaisempaa peliä. Molempien joukkueiden ulkopelit nostivat tasoaan ja juoksujen teko oli vaikeaa. KaMa siirtyi 0-1 johtoon kolmannen aloittavalla, kun Miikka Riikonen löi pallon kakkosjatkeelle vastustamattomasti. Peli eteni näissä lukemissa viimeisen tasoittavalle ja Tahko tarvitsi juoksuja voittaakseen. Lopulta ottelu sai onnellisen päätöksen, kun Patrik Vartama kiersi kunniaa tyhjään kenttään. Vartama löi pallon takakentälle ja pallo karkasi kopparilta juuri sopivasti kunnarin arvoisesti. Tahkon illan kruunasi ja lisäpisteen toi Kalle-Tapio Huuskon erinomainen kotiutus. Huusko löi lennolla keskipompun ja Vartama kiisi kotiin. Näin kolme pistettä jäi Hyvinkäälle ja Tahko palasi voittokantaan.

Tahko jatkaa pelejä torstaina Kiteellä ja seuraava kotiottelu on sunnuntaina Koskenkorvan Urheilijoita vastaan.

Otteluraportin tarjoaa
Lammin Säästöpankki

Tilaa tahko-uutiskirje

Tilaamalla meidän uutiskirjeen kuulet Tahkon kuumimmat jutut ja ajankohtaiset uutiset koko pesiskaudelta. Täyttä asiaa – suurella sydämellä!
Lähettämällä tämän lomakkeen luovutat meille antamasi henkilötiedot, joita säilytämme ja käsittelemme tietosuojaselosteen mukaisesti.

© 2021 Hyvinkään Tahko