Hyvinkään Tahko

Hyvinkään tahko

27.8.2020

1

-

0

(

3-3
, 1-0

)

Lapuan Virkiä

Pudotuspelisarja tasoihin kotivoitolla!

Tahkon Leidit ja Lapuan Virkiä tarjosivat Pihkalaan saapuneelle yleisölle todellisen jännitysnäytelmän. Molemmat jaksot ratkesivat viimeisissä vuoropareissa. Kotijoukkueen sankareiksi toisella jaksolla nousivat voittojuoksun lyönyt Lotta Vahvelainen ja ratkaisevan palon tehnyt Anni Heikkilä.

Ensimmäisellä jaksolla molemmat joukkueet pelasivat hyvää ulkopeliä, jonka ansiosta juoksujen tekeminen oli todella haastavaa.

Virkiä otti ensimmäisen jakson komentoonsa toisessa vuoroparissa, kun Janette Lepistö suuntasi pallon takakentälle ajolähtötilanteessa. Lyönnin turvin kotipesään pinkaisi Kaisa Peräaho. Ensimmäisen jakson viimeisessä sisävuorossaan Virkiä onnistui iskemään vielä kaksi juoksua ja tilanne alkoi vaikuttaa haastavalta kotijoukkueen kannalta.

Mutta, Leidit heräsi taisteluun neljännessä vuoroparissa. Kotijoukkueen sisäpeli alkoi rullata ja kadoksissa ollut rentous löytyi peräkkäisten onnistumisten myötä. Ensin Iina Valkeejärven kakkospuolelle suuntaama lyönti kotiutti Titta Siilinin. Jatkoa seurasi, kun Pauliina Harisen ajolähdössä lyömä välilyönti kotiutti Sini Mäkelän. Tahkon hurmos ei laantunut, vaan 3-3 tasoituksen pääsi iskemään Oona Vahvelainen, joka onnistui kotiuttamaan Ira Jokivallin. Hyvästä yrityksestä huolimatta voittojuoksua ei tässä vaiheessa vielä irronnut.

Toisella jaksolla tasainen vääntö sai jatkoa, eikä kumpikaan joukkue saanut yliotetta loistavasta ulkopelistä johtuen. Jännitystä lisäsi vielä sekin, että Virkiällä oli jakson päättävä sisävuoro.

Molemmille joukkueille tarjoutui omat paikkansa ratkaista ottelu, mutta kumpikaan ei pystynyt hyödyntämään tarjoutuneita paikkoja.

Sitten koitti neljäs vuoropari ja lyöntipaikalle asteli Lotta Vahvelainen, joka sijoitti pallon viileästi merkistä kakkosrajaan ja Senja Kaarikivi kiisi kotipesään. Tämän jälkeen Virkiä asteli sisävuoroon ja Pihkalaan saapunut kotiyleisö sai jännittää koko rahan edestä. Lopulta Tahkon Leidien sankariksi nousi ratkaisevan palon tehnyt Lukkari Anni Heikkilä.

Sarja jatkuu heti lauantaina Lapualla. Puolivälierien neljäs ottelu pelataan Hyvinkäällä maanantaina. Tuolloin ottelusarja on katkolla sille joukkueelle, joka onnistuu lauantaina voittamaan Pisko Areenalla.

LasseW:n kuvat ottelusta

Janne Ahosen kuvat ottelusta

-Juho Kojima

Maanantain huippumatsin liput ovat jo myynnissä!

Osta liput täältä!

Tilaa tahko-uutiskirje

Tilaamalla meidän uutiskirjeen kuulet Tahkon kuumimmat jutut ja ajankohtaiset uutiset koko pesiskaudelta. Täyttä asiaa – suurella sydämellä!
Lähettämällä tämän lomakkeen luovutat meille antamasi henkilötiedot, joita säilytämme ja käsittelemme tietosuojaselosteen mukaisesti.

© 2021 Hyvinkään Tahko