Heinäkuun viimeisenä päivänä Pihkalassa laitettiin jatkosarja käyntiin ja vastassa oli edelliseltä viikolta tuttu vastus Seinäjoen Jymyjussit. Tahko lähti otteluun hieman muokatulla kokoonpanolla, kun paikan lautasen ääreltä otti Kankaanpään Mailassa tällä kaudella hyvää sesonkia pelannut Johannes Kerola ja Sasu Toikka otti numeron seitsemän hihaansa.
Tahko aloitti ottelun vahvasti. Ensimmäisellä sisävuorolla Tahko ei antanut kakkostilannetta parempaa Seinäjoelle ja sisällä peli lähti pyörimään hyvin käyntiin Santtu Patovan ja Iiro Kuosan lyödyillä juoksuilla. Sisäpelin juhla jäi kuitenkin tähän. Tahko sai rakennettua neljä kolmostilannetta ensimmäisellä jaksolla, jotka kaikki oli ensimmäisessä sisävuorossa. Johtoasema piti kuitenkin loppuun asti, vaikka Jymyjussit onnistuivat kaventamaan 2-1 lukemat taululle Markus Hallasuon lyönnillä neljännen aloittavalla. Kerola onnistui sotkemaan vierailijoiden peliä erinomaisesti, eikä vierasjoukkue saanut kuin 6. kolmostilannetta ensimmäisellä jaksolla.
Toiseen jaksoon molemmat nosti sisäpelin laatua hieman. Markus Hallasuo löi ensimmäiseen sisävuoroon lukemat 0-1 taululle, mutta Tahko vastasi heti seuraavalla sisävuorolla. Syksyä kohden virettä päälle saanut Santtu Patova löi pallon kolmosluukusta läpi ja kiersi kunniaa. Tahko siirtyi tällä 3-1 johtoon. Seuraavalla vuoroparilla Jymyjussit antoi hieman apuja, kun kysymysheitto karkasi kolmospuolelta läpi ja Jesse Eskelinen karkasi kotiin. Seinäjoki onnistui vielä kaventamaan 4-2 Aapo Hiltusen onnistumisella, mutta nämä lukemat jäivät lopullisiksi ja Tahko voitti ottelun puhtaasti 2-0.
Seuraavan ottelun Tahko pelaa kotonaan Pihkalassa sunnuntaina 4.8. Pattijoen Urheilijoita vastaan. Laitetaan Pihkalaan hyvä tunnelma, joka on ollut läpi kauden ja kannustetaan Tahko voittoon.