Otteluraportti Tahko – JoMa

Tahko – Joensuun Maila 1-2 (3-1, 2-4, 0-0, 1-2) 
21.5.2023

teksti Janski Arnimaa

Tahko sai sunnuntaiseen, toiseen kotiotteluunsa vieraita Joensuusta. Alla oli vaikea vierasvoitto Alajärvestä ja tehot olivat jääneet puuttumaan viikkoa aiemmin Pihkalassa, joten nyt oli tilaisuus lunastaa kotiyleisön odotukset ensi kertaa toden teolla. Ensi kertaa 1370-päiselle yleisölle näyttäytyi myös Riku Niemi kakkoskopparin tontilla.

Ikosen voitettua hutunkeiton, Tahkolle tuli 1. jaksolla tasoittava vuoro. JoMan sisäpeli tylsytettiin pirteällä ulkopelillä niin, että edes kakkoselle asti ei ollut asiaa. Tahko rakensi vastineeksi heti kärjellään yhden palon ajolähdön. Ilmiömäistä kentällemenoa ja 100% tehoja esittänyt Teemu Nurmio oli palanut tilanteen rakentelussa, mutta nyt kolmosella odotti Jesse Eskelinen, jonka Juha ”Nisu” Niemi kotiuttikin maalyönnillä keskisaumasta. Kakkoskärjestä lähdettiin vielä rakentamaan, mutta kahden palon lyönti Peetu Alaselta lopetti vuoron.

Valentin ”Allu” Ikonen ja Konsta Lehtola napsivat nopeat palot JoMan ykköskärjestä toisen aloittavalla, ja sisävuoro olikin melkein kopio ensimmäisestä – ei miestä kakkoselle asti. Toisen tasoittavalla Tahko lähti pelaamaan paljon lyhyillä lukkari Ville Väliahoa vastaan, ja tämä tuottikin ensin takatilanteen ja huipennuksena Ikonen löi vielä Nurmion vapaalla näpyllä kotipesän turvaan, 2-0. Jobinpostia jälkitilanteessa, kun jokeri Joonas Tuomi joutui taistelemaan 1-2 -välillä siihen malliin, että loukkaantui tilanteessa, eikä Joonasta enää nähty ottelussa.

Kolmannen aloittavalla Elmeri Lieto rakensi JoMalle ensimmäisen ajolähdön, kun Tahko oli onnistunut tekemään alle jälleen kaksi paloa ykköskärjestä. Juho Toivola tuli purkamaan ja aiheutti yleisölle sydämentykytyksiä lähes läpilyönnillään Riku Niemen tontilta. Siirrettynä ratkaisuna tuomaristo kuitenkin näytti lyönnin tarkistuksen jälkeen leveäksi.

Tyylipuhdas muuntajakunnari heti Teemu ”Pera” Nurmion ensimmäisellä lyönnillä siivitti Tahkon jo 3-0 -johtoon. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Pihkalan kello kumahti, mutta ei viimeistä. Allu, Kore sekä Nisu pääsivät vielä yrittämään lisäjuoksuja taululle, mutta hyvistä yrityksistä ei saatu tulosta.

JoMan kakkoskärki lähti terävästi neljänteen vuoropariin, mutta paloton ajolähtö purkautui, kun Toivola löi kopiksi Nurmiolle. Ykköskärki kulki mallikkaasti, ja Elmeri Lieto pääsi avaamaan vieraiden juoksutilin välilyönnillä. Kotiin juoksi Konsta Piironen. Jesse Eskelinen kuitenkin luki polttolinjassa jatkoyrityksen loistavasti, ja niin oli JoMan hyökkäys nollattu. Jakso 3-1 keltaisille.

JoMa kesti Tahkon aloittavan hyökkäyksen toisella jaksolla, kun lyöjäjokereilla ei ajolähdöissä osunut täysin risuun. Litmanen löi tasoittavalla Konsta Piirosen kotiin lyönnillä, joka näytti kopinnostoyritykseltä, joten hieman Tahko avitti JoMaa ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Jatkotilanteessa Riku Niemi suoritti hirmuisen tappoheiton Iiro Nokkalasta kotipesään. Näillä otteilla on helppo valloittaa kannattajat puolelleen.

Tahko sai toisen jakson avaavansa Ikosen kolmossaumalyönnillä, kun kotiin tuli jälleen Nurmio. “Hot Stuffia” päästiin vielä ajolähtöjen merkiksi soittamaan, mutta Joensuu kesti jatkohyökkäykset. Tahkon ulkopeli oli toisen tasoittavalla rautaista. Etenkin Eskelinen luki polttolinjassa mainiosti, ja kolmanteen vuoropariin lähdettiin 1-1 -tilanteesta.

Riku Niemi tuli mailaan ensimmäistä kertaa kolmannen alussa ja löi lähestulkoon muuntajalle, mutta lyönti napsahti verkkoihin juuri ja juuri. Jatkotilanteesta Riku kuitenkin eteni kolmoselle ja Nisu pääsi kaimaansa kotiuttamaan ajolähtöön. Palloa väliin ja 2-1 tauluun kolmannen tasoittavan alkaessa.

Kolmannen tasoittavalla Tahko tylsytti JoMan sisäpeliä aluksi tehokkaasti. Jäljellä oli enää neljä lyöjää, kun rakentui etutilanne, josta olisi ollut otettavissa ykköspalokin. Katsomossa ehdittiin jo ottelun tiimellyksessä ihmetellä, että missä on ollut Topi Kosonen, joka tuli nyt lyömään ensimmäistä kertaa koko ottelussa. Kosonen rakensi etutilanteen ja lopulta se johti ajolähdöksi viimeiselle lyöjälle, joukkueensa ykköspalkitulle Toivolalle. Kaksi lyötyä kahdella eri lyönnillä, tuojina Kosonen ja Lieto. Uusi lyöntikierros oli edessä. Ville Väliaho tinttasi pallon vielä seuranneesta ajolähdöstä kolmosluukkuun. Kiinniotossa oltiin jo ehkä liiankin varmoja palosta, polttoheitto kuitenkin karkeasti yli Petteri Alasen hanskan, ja näin ollen JoMa 4-2 -johtoon.

Tahkon toivo eli vielä 4A:lla, vaikka Väliaho oli ottanut kärpäsen lyöntivuoron aloittaneesta Eskelisestä. Samu Kyhyräinen rakensi ajolähdön Juha Niemelle. Ottelun komein yksittäinen suoritus ja samalla toisen jakson ratkaisu nähtiin, kun Nisun toisen lyönnin nappasi valtavalla syöksykopillaan kolmoskoppari Konsta Piironen. Useampi juoksu tuli näin estettyä. Tästä hyvästä hänet palkittiin myös Ruutu-tähtipelaajana. Näitä suorituksia kelpaa pesiksen ystävän kelailla myöhemmin. Supervuoro edessä, Tahko sisälle.

Tahkon sisäpeli yskähteli supervuorossa. Juha Korhonen sai taktisella hudilla aikaiseksi kolmostilanteen, mutta Nisun kotiutukset eivät rittäneet etenijä Peetu Alaselle. Superin tasoittavalla JoMalle tuloksena yksi kolmostilanne Alasen yliheiton avustamana, mutta Topi Kosonen ei saanut kunnollista kotiutusyritystä aikaan.

Kotiutuslyöntikilpailuun – pesistä koko rahalla.
Tahkon kovimmat lyöjät tulivat tylsytetyksi kaikki Iiro Nokkalan toimesta, kun tämä napsi kiinni Nisun, Koren sekä Allun yritykset. Samu Kyhyräinen kotiutti välilyönnillä Konsta Lehtolan neljännessä parissa, mutta tahkolaiset ilonaiheet jäivät siihen.

Elmeri Lieto – Kasperi Hämäläinen laittoivat heti ensimmäisessä parissa kumuralla yhteen yhteen, ja Tahko puolusti selkä seinää vasten. Kolmannen parin, Toivola – Piironen, painepallo polttolinjaan tuotti tulosta, ja Joensuu pääsi juhlimaan voittoa.Palkitut: Joensuu: II Konsta Piironen, I Juho Toivola, Tahko: II Valentin Ikonen, I Teemu Nurmio

Pelillisesti Tahkolta nähtiin kauden parhaita otteita, vaikka lopputulos jäi toivottua laihemmaksi. Etenkin ulkopeli säväytti terävyydellään valtaosassa vuoroja, vaikka pieniä lipsahduksiakin joukkoon mahtui. Seuraava mahdollisuus pisteisiin on keskiviikkona, kun vastassa Pihkalassa klo 18 on JymyJussit Seinäjoelta. Tervetuloa kaikki kannustamaan!