Pudotuspeliperjantai Pihkalassa!

Perjantaina 19.8. pelataan Pihkalassa naisten Superpesiksen puolivälierissä toinen osaottelu. Sarja avattiin keskiviikkona Tampereella, jolloin voiton vei Manse . Välieriin etenemiseen tarvitaan kolme voittoa.

Keskiviikon ottelun ratkaisu nähtiin vasta molempien jaksojen lopussa. Tahko pelasi erinomaista ulkopeliä ensimmäisellä jaksolla ja onnistui pitämään Mansen ilman kolmostilanteita aina neljänteen vuoroon mentäessä. Sini Mäkelä oli aiemmin vienyt Tahko johtoon. Manse kuitenkin pakotti itsensä rinnalle ja ohi. Toisella jaksolla Manse puolestaan avasi juoksutilit, mutta Tahko tuli Petra Väistölän 1+1 kunnarilla tasoihin ja meni johtoon 2-3, kun Vilma Mäkelä kumuroi pallon takakentälle. Neljännessä vuorossa Manse iski kuitenkin ratkaisun ja vei jakson nimiinsä lopulta numeroin 9-3.

LasseW:n kuvat keskiviikon ottelusta

Tulevassa perjantain kamppailussa Tahko tarvitsee jälleen äänekästä kotiyleisöään avukseen Pihkalaan! Tule huutamaan Manse nurin!

Ottelu Tahkon Leidit – Manse PP alkaa perjantaina jo klo 17:30.

Liput:  10e aikuiset ja 5e alennusryhmät (alle 12v otteluun ilmaiseksi sisään)

Osta liput ennakkoon täältä

Pudotuspelien otteluohjelma:

Pe 19.8. Tahkon Leidit – Manse PP 17:30

Su 21.8. Manse PP – Tahkon Leidit 17:00

Ti 23.8. Tahkon Leidit – Manse PP 17:30 (tarvittaessa)

Ke 24.8. Manse PP – Tahkon Leidit 17:30 (tarvittaessa)