
Ulvilan Pesä-Veikkojen kasvatti Raimo Bragge, 58, omaa pitkän kokemuksen Superpesiksestä niin pelaajana kuin pelinjohtajana. Kaksi suomenmestaruutta Imatran Pallo-Veikoissa pelaajana voittanut Bragge on tuttu näky myös Hyvinkääläisille. Mies aloitti Superpesisuransa Tahkossa vuonna 1983 ja pelasi seurassa yhteensä 3 kautta.
”17-vuotiaana tein sopimuksen Hyvinkään Tahkon kanssa ja sain aloittaa oman Superpesisurani hyvässä joukkueessa. Ensimmäisestä Hyvinkään visiitistä on jäänyt mielen syövereihin todella lämpimät muistot.”
Pesäpallo oli 80-luvulla täysin erilainen peli ja laji on kehittynyt paljon monella eri osa-alueella. ”Ramin” mukaan etenkin sääntöuudistukset ovat muuttaneet peliä parempaan suuntaan ja pelaajat ovat paljon urheilullisempia kuin ennen:
”Jaksopeliin siirtyminen oli yksi merkittävämmistä muutoksista pesäpallossa. Jaksopeli mahdollistaa myös altavastaajien pärjäämisen, eivätkä pelit ratkea heti ottelun alussa. Ulkopelin ja pelaajien fysiikan kehittyminen ovat tehneet lajista paljon nopeamman ja yleisöystävällisemmän. Sisäpelissä pätee edelleen samat lainalaisuudet kuin ennenkin: sisäpelaajien täytyy löytää ulkokentästä heikot kohdat ja hyödyntää niitä.”

Paluu Tahkoon 40 vuoden tauon jälkeen
Bragge on toiminut pelinjohtajana Imatran Pallo-Veikoissa, Joensuun Mailassa, Kiteen Pallossa, Haminan Palloilijoissa ja viimeisimpänä kasvattaseurajassaan Ulvilan Pallo-Veikoissa. Tulo Tahkoon kauden 2023 pelinjohtajaksi oli Raimon mukaan todella mukava ja luontainen valinta:
”Voisin sanoa, että Tahkoon oli jopa pieni kaipuu, joten seuraan oli helppo ja luonteva tulla uudestaan. Joukkueen runko pysyi edellisestä kaudesta hyvin samana, joten todella odottavainen fiilis tulevasta kaudesta. Joukkue on pysynyt todella hyvin terveenä ja tavoitteena onkin päästä pelaamaan mahdollisimman nopeasti sillä kokoonpanolla, millä on kaavailtu sarjakauden aloittavan. Talvella on luotu hyvät pohjat kevään harjoitteluun ja pelaamiseen, joten odotan innolla ensimmäisiä harjoituspelejä.”
Tahko aloittaa harjoituspelit lauantaina 21.1 Kuortaneella Vimpelin Vetoa vastaan ja viikko myöhemmin Tampereella Manse PP:tä vastaan. Halli-SM alkusarja alkaa Tahkon osalta 25.2 niin ikään Tampereella. Bragge kertoo, että on paljon pieniä asioita, mitä joukkueella pitää hioa peleihin, mutta pelit näyttävät ison suunnan kevään harjoittelulle:
”Paljon pelillisiä asioita peilataan viime kesän peleistä, mutta etenkin sisäpelissä pyritään olemaan yllätyksellisiä ja pelaamaan mahdollisimman leveällä kokoonpanolla, sillä jalkanopeus ja pelaajien taito mahdollistavat sen, että peliä voidaan rakentaa mistä kohdasta vain. Jokerikaksikko Juha Niemi ja Juha Korhonen mahdollistavat vaarallisen ja toimivan kotiuttamisen. Pihkalan kenttä taitaa olla lentokentän jälkeen seuraavaksi avarin paikka, joten sitä pitää osata hyödyntää omassa sisäpelaamisessa. Vierasjoukkueen roolissa on pitänyt menneinä vuosina ottaa aina huomioon Pihkalan erilaisuus ja läpilyöntien estäminen on aina ollut haaste Tahkoa vastaan.”
Tahkon joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa ja pelinjohdon lisäksi joukkueeseen hankittiin Kiteen Pallosta Jesse Eskelinen ja Sotkamon Jymystä Riku Niemi. Raimon mukaan tulevissa harjoituspeleissä kannattaa kuitenkin ottaa seurantaan Tahkon omat juniorit, jotka ovat kehittyneet kovasti talven aikana:
”Ringissä on muutamia Tahkon omia junioreita, jotka eivät aikaisempina vuosina ole vielä päässeet irti, mutta ovat kehittyneet talven aikana todella paljon ja heitä odotetaankin pian tukemaan konkareita peleissä ja sitä kautta saamme laajuutta joukkueeseen.”
Tahkon harjoitus- ja Halli-SM ottelut alkuvuodesta:
La 21.1 Kuortaneella: Vimpelin Veto – Hyvinkään Tahko (Harjoitusottelu)
La 28.1 Tampereella: Manse PP – Hyvinkään Tahko (Harjoitusottelu)
La 25.2 Tampereella: Manse PP – Hyvinkään Tahko (Halli-SM)
Su 5.3 Imatralla: Kouvolan Pallonlyöjät – Hyvinkään Tahko (Halli-SM)