Jatkosarjan viimeisessä pelissä Pihkalaan vieraaksi matkusti Imatran Pallo-Veikot, jonka Tahko oli onnistunut voittamaan molemmissa edellisissä peleissä tällä kaudella. Vettä tuli kaatamalla ennen ottelun alkua, mutta peli päästiin pelaamaan hyvissä olosuhteissa. Tahkon sijoitus sarjataulukossa ei voinut muuttua, mutta panoksena oli saada vahva peli alle, ennen 13.8. käynnistyviä pudotuspelejä.
Tahko aloitti jälleen ottelun hyvin ulkona ja ensimmäistä juoksua odotettiin toiselle vuoroparille. Viime aikoina numeroa viisi hihassaan pitänyt Iiro Kuosa onnistui lyömään kauden toisen juoksunsa ja Sasu Toikka eteni kotipesään. Imatra sai hieman yllättäen johtoaseman viimeisellä vuoroparilla, kun ensin tasoituslukemat tulivat vapaataipaleella ja sen jälkeen Leo Gardemeister löi kunnarin tyhjään kenttään ja vei vierasjoukkueen johtoon. Tahko ei kuitenkaan luovuttanut helpolla. Tahko rakensi hyvin tilannetta ja Juha Niemi ja Santtu Patova löivät miehet kotiin ja Tahko voitti ensimmäisen jakson 3-2.
Toisella jaksolla oli kentällä vapautunut Tahko. Lyönti toisensa perään Tahko suoritti sekä sisällä, että ulkona loistavasti ja onnistumisia saatiin laajalla rintamalla. Kolmen sisävuoron jälkeen taululla oli 8-1 lukemat Tahkon eduksi ja Atte Kontio ja Niemi kävivät lähellä kunnarin arvoista läpilyöntiä. Viimeisellä sisävuorolla Niemi löi vielä illan viidennen ja Petteri Alanen löi illan toisen juoksuna, joka päätti loppulukemat 10-2 taululle toisesta jaksosta.
Pudotuspelikarsinnat alkavat tiistaina 13.8. Pihkalassa Pattijoen Urheilijoita vastaan. Kyseessä on vielä Suomipop-ottelu ja alkamisaika on 17.30, joten huomioithan tämän, kun lähdet Pihkalaan. Toinen ottelu pelataan Raahessa torstaina ja viimeinen ottelu tarvittaessa perjantaina Pihkalassa.