Sotkamon Jymy

21.7.2020

2

-

0

(

5-0
, 6-2

)

Hyvinkään Tahko

Hyvinkään tahko

Hiukasta ei irronnut pisteitä

Hyvinkään Tahko kärsi tappion Sotkamon Jymyä vastaan lukemin 2-0 (5-0, 6-2). Tahko ei saanut kunnolla sisäpeliä käymään ja Jymy nappasi lopulta selkeän voiton.

Ensimmäinen jakso lähti käyntiin kotijoukkueen määräämänä. Jymyn Aapo Komulainen löi läpilyönnin kolmosrajasta, josta syntyi yksi juoksu. Tahkon kolmoskoppari Luka Raesmaa haki pallon hienosti ja pelasti Tahkon kunnarilta. Jymyn jokeriosasto lisäsi johtoa kolmella, kun Roope Korhonen onnistui kahdesti ja Lauri Rönkkö kerran. Tahkon sisäpeli ei lähtenyt ollenkaan käyntiin ja keltaiset jäivät nollille. Jakso päättyi lopulta 5-0.

Toinen jakso alkoi Tahkolta hienosti. Tahko sai rakennettua tilanteen ja siirtyi 0-1 johtoon Teemu Nikkasen keskipienellä. Patrik Vartama tuli erinomaisesti kotiin, joten Jymyn ulkopelillä ei ollut saumoja polttaa. Lähellä oli myös 0-2 johto, mutta Jere Vikström paloi niukasti. Jymy vastasi tähän kahdella juoksulla. Tahko ei myöskään taipunut, vaan Santtu Patova painoi pallon Sapsojärveen. Tuloksena oli yksi juoksu ja peli tasan 2-2. Tahko pääsi kolmannen aloittavalla yrittämään toden teolla juoksuja, kun kärki loi palottoman ajolähdön. Kotiutukset jäivät kuitenkin pehmeiksi ja lopulta Tahkon paukut oli käytetty. Jymy oli tyli isäntä ja ratkaisi pelin heti perään omalla sisävuorolla. Konsta Kurikka löi kunnarin 1+2 ja peli oli 6-2. Nämä olivat myös loppulukemat ja näin pisteet jäävät Kainuuseen.

Tahkon kakkospalkittu Santtu Patova jäi harmittelemaan tarkkuuden puuttumista:

”Omasta mielestä saati hyvä fiilis peliin, mutta pieni tarkkuus jäi puuttumaan, jonka takia ei päästy Jymyn niskan päälle oikeen missään vaiheessa.”

”Toisella jaksolla oltiin hyvin pelissä mukana, mutta Jymyn läpärin jälkeen ei pystytty vastaamaa enään.”

Patovan mielestä paremman pelin resepti on yksinkertainen:

”Ulkopelissä pienet huolimattomuusvirheet pois ja sisälle rentoutta, niin sillä päästään taas voiton makuun.”

Tahko jatkaa seuraavaksi pelejä jälleen kotona, kun lauantaina Pihkalaan saapuu Pattijoen Urheilijat. Ottelu alkaa klo 16:00 ja ennakkoliput voi ostaa kätevästi Ticketmasterista.

Otteluraportin tarjoaa
Lammin Säästöpankki

Tilaa tahko-uutiskirje

Tilaamalla meidän uutiskirjeen kuulet Tahkon kuumimmat jutut ja ajankohtaiset uutiset koko pesiskaudelta. Täyttä asiaa – suurella sydämellä!
Lähettämällä tämän lomakkeen luovutat meille antamasi henkilötiedot, joita säilytämme ja käsittelemme tietosuojaselosteen mukaisesti.

© 2021 Hyvinkään Tahko