Lauantaina 5.7. pelatun Tahkon 110-vuotisjuhlaottelun yhteydessä Tahkon kunniagalleria sai neljännen jäsenensä,
kun Stig Tainio kutsuttiin uutena jäsenenä mukaan ryhmään.

Stig Tainio pelasi ensimmäisen kerran Hyvinkään Tahkossa kauden 1972 Tainio ykkössarjassa, mutta palasi vuoden kuluttua Puna-Mustiin ja voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa 1973. Stigu palasi Tahkoon kaudelle 1976 ja sen jälkeen pelasi Tahkon paidassa pääsarjaa kaudet 1976–1984 sekä 1986. 

Stigu muistetaan yhtenä joukkueen vahvoista johtohahmoista ja monipuolisena sisäpelaajana sekä varmana kolmosvahtina, mutta tarvittaessa myös vaativan lukkarintontin tuuraajana. Runkosarjassa pääsarjapelejä kertyi 262 ottelua, lyötyjä 24 kunnaria ja 237 tavallista, kärkilyöntejä 867 ja tuotuja 215. Palkittiin vuonna 1980 kauden tehopelaajana (lyödyt + tuodut).

Mitaleita Tahkon paidassa kertyi kolme kultaa, yksi hopea ja kaksi pronssia, arvo-otteluista Itä-Länsiä ja samoin Liitto-Lehdistö otteluita molempia neljä kappaletta.

Pelinjohtajana Stigu johti Tahkon miehiä kaudet 1985–1990 ja 2006 näistä saavutuksena kolme pronssimitalia. Lisäksi hän toimi pelinjohtajana Tahkon naisissa kauden 1998 ajan.

Pitkän pelaaja- ja pelinjohtajauransa ohella Stigu toimi juniorivalmentajana Tahkossa vuodesta 1976 alkaen noin kymmenen kauden ajan saavuttaen joukkueidensa kanssa useita mitaleita, mm. Tahkon ensimmäisen leirimestaruuden joukkueella, jossa pelasivat mm. Simo Eerikäinen, Ilkka Anonen, Kimmo Yrjänen ja Janne Rättö, joka toimii tällä hetkellä Tahko Pesis Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Stigu palasi haalarihommiin Tahkon pelastustalkoissa kaudeksi 2007 ottaen pestin myös joukkueen miesten joukkueen managerina. Tältä kaudelta on miesten joukkueen viimeisin Tahkon Suomenmestaruus, myös Stigin palkintokaapissa. Stig Tainio on ainut henkilö, joka on ollut mukana Tahkon jokaisessa Suomen mestaruudessa. 

Tahkon kunniagallerian jäsenet:

2024 Antti Laurila
2024 Mauri Oksanen
2024 Aulis Paski
2024 Aarre Peltonen
2025 Stig Tainio

Kunniagalleriaan valinnan edellytykset:

– Vähintään 10 vuotta pelaajana Tahkon riveissä pääsarjassa tai vähintään yhtä pitkä aika aktiivisena seuran taustatoimijana.

– Lisäksi huomioidaan Tahkon riveissä saavutetut: joukkuemitalit, arvo-otteluedustukset, tilastovoitot, Pesäpalloliiton valinnat, muu arvokas toiminta Tahkon hyväksi.