Tahkon 2022 joukkue on nyt kasassa ja talven treenikausi lyöty käyntiin

Superpesiskausi 2022 on laitettu käyntiin niin Tahkon pelaajien treenien kuin toimiston väen osalta. Tahkon ensi kesän joukkue on nyt myös valmis ja mukana on 13 sopimuspelaajaa. Tahkolla on myös 5 lainasopimusta muihin joukkueisiin.

Uusina pelaajina Tahkoon saapuvat Juha Niemi, Miikka Matikka, Valentin Ikonen, Eero Kuitunen sekä Konsta Lehtola.

Tahkon valmennus on myös kasassa. Antti Yli-Saunamäki toimii 1. pelinjohtajana. Jari Levänen täydentää lajivalmennusta sekä videovalmentajana toimii Mikael Hasu. Fysiikkavalmennuksesta vastaa Harri Yrttiaho

Tahkon Superpesismiehistö piti ensimmäisen leirin viime viikonloppuna. Pelinjohtaja Yli-Saunamäki kuvaili ensimmäistä tapaamista onnistuneeksi:

“Hyvä fiilis jäi ensimmäisestä leiristä. Huomasi, että joukkue on tosi motivoitunut ja nälkäinen ajattelemaan peliä vähän uudella tavalla.”

“Ekalla leirillä lähestymistapa oli, että opetellaan tuntemaan kaikki mukana olevat ihmisinä ja minkälaisia persoonia joukkueessa on. Tämä on minun mielestä todella tärkeä seikka, kun se on kuitenkin pohjana tälle toiminnalle. Sitten kun esimerkiksi tulee pelikaudella niitä vaikeita tai hyviä hetkiä, niin olennaista on tuntea se pelikaveri siinä vierellä.”

“Tutustumisen ohella perattiin yhteistä arvomaailmaa. Käytiin läpi asioita mitkä yhdessä koetaan, että on joukkueessa toimimisessa tärkeää. Pohdittiin sitä, miten tätä juttua pitäisi ajatella ja tehdä, että kaikilla olisi porukassa hyvä olla.”

“Kolmas asia oli myös, että haastettiin pelaajia uudistumaan ja ajattelemaan asioita uudella tavalla. Meillä on esimerkiksi uusi fysiikkavalmentaja Harri Yrttiaho, joka on ihan Suomen huippua tässä. Pyritään, että oltais vähän ennakkoluulottomia ja oltais henkisesti valmiita uusiutumaan.”

Yli-Saunamäki kuvailee Tahkon joukkuetta monipuoliseksi sekä on innoissaan uusista hankinnoista:

“Joukkue on pelillisesti monipuolinen. Meillä on paljon variaatioita millä pystytään pelaamaan. Ollaan saatu hyviä täsmähankitoja niihin rooleihin, mihin koettiin tarvetta. Saadaan esimerkiksi Juha Niemen panoksella paikattua hyvin kotiutusvoimaa, joka osin jäi viime vuonna vajaaksi. Siinä on myös erityisesti uusissa nuorissa pelaajissa paljon näyttämisen halua. Konsta Lehtola ja Eero Kuitunen ovat todella potentiaalisia kavereita molemmat. Lisäksi siinä on Valentin Ikoselle kaavailtu johtajan roolia niin sisä- kuin ulkopeliin. Hän on erittäin taitava ja monipuolinen pelaaja joukkueelle. Miikka Matikka tuo puolestaan hyvää leveyttä takakentälle ja hänen pomppupeli tulee auttamaan meitä paljon kesällä.”

Yli-Saunamäki kertoo, että tulevalla treenikaudella pyritään haastamaan yksilöitä hyvällä tavalla:

“Harjoituskauden teemana on, että heitetään haastetta yksilöille, jotta saadaan se potentiaali maksimaalisesti irti. Tietyllä tapaa halutaan kyseenalaistaan asioita hyvällä tavalla ja löytää kehityskohteita. Joukkuetasolla vahvistetaan pelillistä selkärankaa. Meidän pitää saada arkiharjoittelua paremmaksi ja käytettyä energia siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Talvella on tarkoituksena myös pelata paljon harjoituspelejä hallissa. Ollaan jo alustavasti sovittu heti vuoden alkuun pari peliä. Halutaan tätä kautta selvittää paremmin missä mennään joukkueena ja yksilöinä.”

Tahkon tekemisen perustana on myös omien junioreiden kehittäminen. Tahkon toimitusjohtaja Miika Rantatorikka on tyytyväinen, että nuorille lupauksille löytyi hyviä pelipaikkoja ensi kesäksi: 

“Ollaan saatu hyvin järjestettyä nuorille pelaajille sopivia pelipaikkoja ykköspesiksestä ensi kesäksi. Se on todella tärkeää pelaajan kehittymisen kannalta. Saa pelata kesän vastuullisessa roolissa, hyvässä joukkueessa. Nuoret harjoittelevat talven Superpesisjoukkueen harjoitusryhmässä,  osallistuen kuitenkin kesäjoukkueen mukana heidän harjoitusleireille sekä talven harjoitusotteluihin.”

Tahkon pelaajasopimukset:

  • Petteri Alanen, 2022
  • Juha Niemi, 2024
  • Teemu Nurmio, 2022
  • Jere Vikström, 2022
  • Santtu Patova, 2022
  • Kalle-Tapio Huusko, 2022+2023
  • Juha Korhonen, 2022
  • Valentin Ikonen, 2023
  • Eero Kuitunen, 2023
  • Konsta Lehtola, 2022
  • Elmo Peltonen, 2023 
  • Miikka Matikka, 2022
  • Luka Raesmaa, 2022

Lainapelaajat kaudella 2022:

  • Ville Vierimaa, 2022 (Loimaan Palloilijat)
  • Samu Kyhyräinen, 2024 (Loimaan Palloilijat)
  • Kaapo Kalmari, 2023 (Haminan Palloilijat)
  • Joosua Rättö, 2022 (Haminan Palloilijat)
  • Ville Rämet, 2022 (Haminan Palloilijat)