Uusi peliviikko alkoi keskiviikkona Pihkalassa Pattijoen Urheilijoita vastaan. Edellisestä joukkueiden kohtaamisesta Tahko nappasi täydet kolme pistettä ja heikomman jakson jälkeen pisteitä tarvittiin kovasti. 

Pattijoki aloitti sisällä ja aloitti vahvasti. Martti Viitasalo löi Tuukka Sarkkisen kotiin ja vierasjoukkue otti otteen ensimmäisestä jaksosta. Tahkon juoksuja ja jakson ratkaisua saatiin odotella taas aivan kalkkiviivoille saakka. Tahko järjesti tilannetta jo paremmin kuin viime viikolla, sillä kolmostilanteita oli kuusi kappaletta ensimmäisellä jaksolla. Juha Niemi onnistui neljännen tasoittavalla lyömällä saumaan ja Atte Kontio toi juoksun kotiin.

Kolmen pisteen voitto voitiin tässä vaiheessa siis unohtaa ja kaikki ajatukset käännettiin toisen jakson voittoon. Niemi asetti nuotin toisen aloittavalla lyömällä illan toisellaan Samu Kyhyräisen kotiin. Toisen tasoittavalla tuli kuitenkin Tahkon kannalta ikäviä takaiskuja, kun Juuso Keski-Koukkari asteli lyöntivuoroon. Ensin kumuralla lukemat yhteen yhteen ja heti tämän jälkeen harhaheitolla Pattijoki siirtyi 1-2 johtoon. Tahko ei lannistunut ja ikitahko Santtu Patova nousi ratkaisijan rooliin. Korkea lyönti josta otti vierasjoukkueen räpylään ja näin Valentin Ikonen ja Sasu Toikka karkasivat kotiin ja Tahko siirtyi 3-2 johtoon neljännen aloittavalla. Läpi illan hyvää ulkopeliä pelannut Tahko kesti paineet neljännen tasoittavalla kotiyleisön tuen avustamana ja kaksi pistettä jäivät Hyvinkäälle.

Tahkon parhaana palkittiin 8/9 kärkilyönnit lyönyt ja hyvää ulkopeliä pelannut Jesse Eskelinen. Tärkeä tappioputken katkaisu ja hyviä merkkejä etenkin ulkopelissä, mutta pientä parannusta myös sisäpelissä, vaikka se ei vielä tulostaululle konkretisoitunut. Tärkein parannus oli kuitenkin jopa ilmeessä. Tahko oli hyvällä pelipäällä ja tunne välittyi lähes 2000 päiseen kotiyleisöön. Pelit jatkuvat nopeasti, kun vieraaksi Pihkalaan perjantaina saapuu Manse PP.