
Kauden toinen vierasreissu ja kolmas vierasottelu pelattiin keskiviikkona Kouvolassa. Aurinkoinen keli lupasi vaikeuksia pallon näkemiseen ja vauhtia pallon lyömiseen. Kouvola lähti otteluun voitto alla Sotkamosta ja Tahko niin ikään voitto alla Alajärvestä.
Tahko otti johtoaseman toisen aloittavalla, kun Juha Niemi löi lyöntivuorollaan Petteri Alasen ja Kaapo Kalmarin kotiin. Patrik Wahlsten on ollut kovassa iskussa ja niin oli keskiviikkoiltanakin. Wahlsten aloitti kirin toisen tasoittavalla Elias Pitkäsen kotiin. Tahko rakensi muutaman paikan eikä niistä onnistunut. Kopla otti ensimmäisen jakson voiton kolmannen tasoittavalla, kun Wahlsten, Teemu Nikkanen ja Eemeli Laine löivät yhdet mieheen, eikä Tahko pystynyt vastaamaan.
Toiselle jaksolle tuli jälleen hieman päättäväisemmällä ilmeellä. Vaikka Wahlsten löi heti toisen jakson ensimmäiselle sisävuorolle Kouvolan johtoon illan kolmannellaan, Kaapo Kalmari vastasi uran toisella lyödyllä juoksullaan tuoden Konsta Lehtolan kotiin. Tämän jälkeen alkoi Tahkon näytös seuraavassa sisävuorossa. Ikonen laittoi pallon kakkosluukusta läpi ja Eskelinen tuli tällä kotiin. Sitten astui esiin toinen Tahkon oma kasvatti Mikke Tschesmenski. Tschesmenski löi pallon keskeltä takaa läpi ja kiersi kunniaa ensimmäistä kertaa urallaan. Samalla lyönnillä tuli uran ensimmäinen tavallinen lyöty juoksu, tuotu juoksu ja kunnari. Tämän jälkeen Sasu Toikka lisäsi vielä johdon neljään juoksuun tuoden Tschesmenskin kotiin. Wahlsten löi vielä neljännen tuoden entisen Tahko pelaajan Vartaman kotiin, mutta tämän pidemmälle kiri ei alkanut vaan Tahko voitti toisen jakson.
Itseluottamusta toisesta jaksosta saanut Tahko pelasi itsevarmasti kotarit, kun Toikka löi upealla varsilyönnillä Eskelisen kotiin ja Kontio ottamattomalla lyönnillä Raesmaan kotiin. Äärimmäisen upean ottelun lautasen ääressä pelannut Alanen ja Tahkon ulkopeli tilkitsi Kouvolan vain yhteen juoksuun kotiutuslyöntikilpailussa ja Tahko nappasi kaksi pisettä vieraista.
-Ekalla jaksolla kaveri sai hyvät paikat ja onnistui niistä eikä pystytty vastaamaan. Toiselle jaksolle tultiin hyvällä ilmeellä ja sen jälkeen, kun Mikke halkaisi kentän, niin sitten lyötiin palloa hyvin yhtäkkiä, ykköspalkittu Alanen kommentoi ottelua.
Uran kolmatta ottelua Superia pelannut Tschesmenski oli maireana ottelun jälkeen.
-Eka lyönti ei oikein osunut, sitten Sami sanoi, että lyö samanlainen vaan ja sieltä se sitten läpi meni. En ees kunnolla nähnyt, että missä se pallo menee, mutta juoksin vaan.

-Meillä on ollut vähän vaikeeta tossa sisäpelissä niin sitten, kun se aukesi niin alko useammalla miehellä tulemaan komeeta lyöntiä, pelinjohtaja Jarkko Pokela kommentoi.
Seuraavan ottelun Tahko pelaa kotonaan Pihkalassa lauantaina 8.6. sarjataulukossa toisena olevaa Kempeleen Kiriä vastaan. Ottelu alkaa 15.30 ja Pihkalassa on Keltainen Sydän -hyväntekeväisyysottelu kello 13.00, joten jos sitä tulee katsomaan tai Pihkalaan ennen 14.30 niin Kempele otteluun on ilmainen sisäänpääsy. Halutessasi voit kuitenkin lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Siihen tulee ohjeet Tahkon nettisivuille pian.