Hyvinkään Tahko ja Atte Kontio, 27, ovat solmineet kaksi kaksivuotisen pelaajasopimuksen. Kontio siirtyy Tahkoon Seinäjoen JymyJusseista, jossa hän toi viime kaudella 29 juoksua 28 otteluun ja löi 133 kärkilyöntiä.

“Tahkossa on hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajana ja paljon huippuosaamista. Uskon omien taitojen ja kykyjen täydentävän joukkuetta hyvin.

Seinäjoen JymyJussien kanssa menestystä ei ole Kontiolle tullut ja vaikka Tahko edellisestä mitalisijasta on aikaa, Kontio uskoo ensi kauden joukkueeseen vankasti.

“Hyvillä fiiliksillä siirryn Tahkoon! Ikinä en ole miehissä päässyt mitaleista pelaamaan, niin hienoa olisi päästä niistä taistelemaan ja uskon, että ensi kaudella meillä on siihen hyvä mahdollisuus.” Kontio kertoi.

Kontio valittiin viime kaudella uransa ensimmäiseen Itä-Länsi-otteluun loistavien sisä- ja ulkopelin näyttöjen ansiosta. Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti tuo lisää lyöntivoimaa, nopeita jalkoja Tahkon sisäpeliin ja vahvistaa ulkopeliä entisestään.

“Aten kautta saamme Tahkoon hyvin vaihtotilanne osaamista sekä etenemisvoimaa. Aten vahva peruslyönti sopii myös mainiosti Pihkalan avaralle kentälle. Ulkopelissä hän on ollut luotettava tekijä superpesiksessä useamman vuoden ajan ja avaa meille erilaisia variaatioita ulkopeliin.” uusi pelinjohtaja Jarkko Pokela kommentoi.

Kontio on pelannut koko aikuisuransa Seinäjoella, joten uudet haasteet ja muutokset ovat mieluiset.

“Hienoa päästä näkemään millaista eteläsuomalainen fanikulttuuri on! Toivon, että fanit ovat vähintään yhtä innoissaan tulevasta kaudesta kuin minäkin!

Tahkon sopimustilanne 2.10.2023

#7 Konsta Lehtola
#13 Johannes Kerola
#21 Samu Kyhyräinen
#27 Juha Niemi
#29 Kaapo Kalmari
#36 Atte Kontio
#38 Teemu Nurmio
#50 Mikke Tschesmenski
#65 Santtu Patova
#72 Luka Raesmaa
#82 Petteri Alanen
#87 Jesse Eskelinen
#91 Iiro Kuosa
#95 Valentin Ikonen 
# Oula Tanttu

Tahko uutisoi joukkueesta vielä keskiviikkona 4.10.