Kokemusta, monipuolisuutta ja lyöntivoimaa – Sasu Toikka vahvistamaan Tahkoa

Hyvinkään Tahko ja Sasu Toikka, 33, ovat solmineet yhden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Toikka siirtyy Tahkoon Imatran Pallo-Veikoista, jossa hän pelasi viimeiset kaksi kautta.

Toikka on hyvä mailanvarressa ja siitä kielii Superpesis runkosarjassa lyödyt 17+251 lyötyä juoksua ja 1089 kärkilyöntiä. Kaksi kertaa Superpesiksen hopeaa ja kerran pronssia voittanut Toikka siirtyy Tahkoon kovin tavoittein.

“Kyllä se menestyminen on sellainen juttu mitä lähdetään tavoittelemaan, että mitalin metsästykseen lähdetään. Omina tavoitteina on saada itsestä kaikki irti ja olla huippuiskussa.” Toikka kommentoi.

Pihkalan avara kenttä on Toikan mieleen.

“Vihdoin pääsee taas pelaamaan sellaiselle kotikentälle missä pallo karkaa pitkälle kakkosrajasta, joten sitä kannattaa odottaa. Jos sitä vaikka pääsis kelloa kilistämään.” Toikka sanoi hymy huulillaan.

Kaksi Itä-Länsi-ottelua urallaan pelanneen Toikan viime kausi loppui runkosarjaan, joten seuraavaa kautta hän odottaa jo kuin kuuta nousevaa.

“On todella odottavat fiilikset. Ei tässä malttaisi kauheasti enään lomailla, vaan tekisi mieli päästä jo töihin. Pihkalaan on kiva tulla myös. Siellä on aina ollut kiva pelata ja hyvää tunnelmaa ollut aina, joten kyllä se sytyttää!” Toikka kertoi.

Pelinjohtaja Jarkko Pokela on erittäin tyytyväinen Tahkon uudesta hankinnasta.

“Toikasta saamme nuoresta iästään huolimatta jo kokeneen pelurin. Sasu pystyy varmasti antamaan näkökulmaa meidän pelaamiseen palavereissa. Sen lisäksi saamme todella monipuolisen pelaajan kentälle, joka on hoitanut Superpesiksessä hienosti eri rooleja etenijänä, vaihtajana ja kotiuttajana. Myös ulkopelissä useampi pelipaikka on hänelle tuttu.” Pokela kommentoi.

Tahkon joukkue kaudelle 2024 on Toikan sopimuksen jälkeen valmis.

Tahkon sopimustilanne 4.10.2023

#7 Konsta Lehtola
#13 Johannes Kerola
#21 Samu Kyhyräinen
#22 Sasu Toikka
#27 Juha Niemi
#29 Kaapo Kalmari
#36 Atte Kontio
#38 Teemu Nurmio
#50 Mikke Tschesmenski
#65 Santtu Patova
#72 Luka Raesmaa
#82 Petteri Alanen
#87 Jesse Eskelinen
#91 Iiro Kuosa
#92 Oula Tanttu
#95 Valentin Ikonen