Otteluraportti Tahko-JymyJussit

Tahko – JymyJussit 2-0 (4-2, 6-2)

24.5.2023
Teksti Janski Arnimaa

Tahko sai vieraita Seinäjoelta aurinkoiseen keskiviikkoiltaan. Keli lupaili sopivan tuulen kanssa avaralla kentällä ennakkoon ajatellen paljon juoksuja, mutta ottelun ensimmäiset vuoroparit olivat odotuksiin nähden melko nuhaista sisäpeliä kummaltakin joukkueelta. Tahko-kasvatti Aleksanteri Haukka palasi Pihkalaan nyt JymyJussien paidassa. Tahkolla etenijäjokerin tehtäviä hoiteli Luka Raesmaa, joka korvasi kautensa ikävään polvivammaan päättäneen Joonas Tuomen.

Tahko ei saanut avaavallaan kolmostilannetta aikaiseksi. Hyvän pelin pelannut Miika Keski-Petäjä sai ensimmäisellä jaksolla Tahkon kaarta kiinni. Vaikka JymyJussien kärki rakensi palottoman ajon, Tahkon ulkokenttä suolasi Peetu Alasen johdolla palot taululle. Tiedossa olikin pitkälti lukkarien taisto.

Tahkon ensimmäiset ajolähtöyritykset tulivat Juha ”Nisu” Niemelle ja Juha ”Kore” Korhoselle toisen aloittavalla, mutta tulokset olivat laihoja. Avausjuoksu saatiin kuitenkin Tahkon laariin, Kun Konsta Lehtola laittoi ihan mallikkaan lyönnin kakkosjatkeelle. Varmistavana pelaajana koppari Tuomas Raunio vielä hörppäsi pallon maisemaan. Riku Niemi juoksi kakkoselta kotiin, 1-0.

Toisen tasoittavalla JymyJussit sai 1-1 tasoituksen, kun Aapo Hiltunen viimeisenä lyöjänä, viimeisellä lyönnillä keskipompulla kotiutti Toni Marjamäen. Sitä ennen joukkue oli onnistunut vuorossa lähinnä kopinnostopalojen tekemisessä.

Kolmannen alku oli Tahkolta ohivuoro yhdestä ajolähdöstä huolimatta. Jussit taas pystyi tasoittavallaan antamaan painetta Tahkolle. Toni Marjamäki, Aapo Hiltunen ja Markus Hallasuo purkivat ajolähtöjä, ja Hallasuo onnistuikin kotiuttamaan Viljo Sillanpään välilyönnillä. 1-2 neljänteen vuoropariin.

Jakso näytti jo karkaavan hyppysistä, kun Tahko teki kaksi paloa alle kärjestä, ja jäljellä oli enää viisi lyöjää. Kapteeni Valentin Ikosen ja Samu Kyhyräisen johdolla lähdettiin kuitenkin täyttämään etupesiä, ja sen jälkeen pesäpallo osoitti taas kauneutensa tai kauheutensa, näkökulmasta riippuen. Etutilanteessa Kore Korhonen lyömään. Kukapa muukaan ottaisi joukkuetta reppuselkään, kuin kunnaritilastoa johtava mies. Komea siivu kolmosluukkuun, kenttä rullaamaan ja 1+2 juoksusarakkeeseen. Kenttä tuulettaa ja katsomo räjähtää suosionosoituksiin. Nisu yritti vielä ajolähtötilanteeseen, mutta vuoro päättyi Keski-Petäjän syöttöön ja pieneen torikokoukseen syöttötuomari Jese Mäkisen kanssa. 4-2 taululla. JymyJussien selkärangan naksahdus taisi kuulua naapuripitäjään asti, sillä omalla tasoittavallaan lyömässä kävi kolme lyöjää, tuloksena kolme ykköspaloa ja jaksovoitto vaikean kautta Tahkolle.

Taukomakkaralta oli hädin tuskin päästy, kun Atte Kontio löi kunnarilla 0-2 taululle. Kontion edellä kotiin juoksi vapaalla kentälle päässyt Tuomas Raunio. Jatkotilanteet kuihdutti Tahkon ulkopeli. Tahkon vastausta ensimmäisen tasoittavalla saatiin odottaa viimeiseen lyöjään saakka. Aleksanteri Haukalla oli mahdoton työ syöksy-yrityksestä huolimatta torjua Nisun kolmoskulmapommia. Pallo läpi, 1-2 juoksee Petteri ”Peetu” Alanen. Ihan ei riittänyt kunnariksi asti kuitenkaan.

JymyJussit saa toisen aloittavalla kolmostilanteen Hallasuolle, mutta jokeri sekoaa laskuissa ja lyö viimeisellään laittoman, vaikka yksi lyöjä olisi vielä hänenkin jälkeensä ollut. Tasoittavalla Tahkon Samu Kyhyräinen saa lyönnistä pallon jalkaansa, ja seuraa pieni huoltotauko. Samu pystyy kuitenkin jatkamaan, ja pian kolmostilanne rakentuu Riku Niemelle. Kolmosella odottaa Teemu ”Pera” Nurmio. Pelinjohtaja Bragge hakee yllätysottoa, eikä se kauaksi jää. Seuranneessa etutilanteessa Kore paukauttaa kohti Jussien kakkosvahti Oskari Salmelaa, joka torjuu vaivoin ensimmäisen, mutta ei enää toista kohti tullutta palloa. Kenttä rullaa nyt muuntajan puolelta, 1+2 juoksua lisää Korelle. Kentän kunkusta ei keskiviikkoillassa ole epäselvyyttä. Tilanne 4-2.

Kolmannen aloittavalla Tahko nollaa kovalla ulkopelillä JymyJussit, vaikkakin pari tiukkaa pesäkilpaa oltaisiin voitu myös tuomita seinäjokisten eduksi. Oma sisäpelivastaus on jälleen taattua Pera Nurmiota. Ensimmäisenä lyöjänä pystymailalla kakkosrajasta läpi, ja kunnarikello saa soida kolmannen kerran. 5-2. Tuplajuoksua ei tule, kun Haukka saa hyvällä tappoheitolla Nurmion poltettua. Takavaihto kuitenkin ja Nisu lyömään. Keskipompulla Nisu kotiuttaa Jesse Eskelisen, 6-2. Kysymyksessä taisi olla Tahkon ainoa onnistunut kotiutuslyönti, joka ei suuntautunut rajoista ulos, kuten Kore totesi myöhemmin ottelun lehdistötilaisuudessa.

Jymyjussien viimeinen sisävuoro. Atte Kontio tekee kopinnostopalon, Santtu Patova polttaa Tuomas Raunion kolmosellle, ja pelin viimeisen suorituksen saa kunnian tehdä Konsta Lehtola, kun Markus Hallasuon lyönti vaihtotilanteessa nasahtaa suoraan räpylään, siitä pallo kolmoselle ja Justus Teposta kolmas palo.

Tahko ottaa todella tärkeät kolme pistettä ja hyvin nihkeältä ensimmäisellä jaksolla näyttänyt sisäpelikin aukesi toisella jaksolla jo kohti paljon parempaa. Kolmostilanteet Tahkolle ottelussa 15-10.

Palkitut: Jymyjussit: II Miika Keski-Petäjä, I Atte Kontio. Tahko: II Teemu Nurmio, I Juha Korhonen

Lehdistössä Kore (2+4/2) totesi joukkueen olleen vähemmän terävällä peli-ilmeellä erityisesti kaarella. Täydet pisteet kuitenkin maistuvat. Raimo Bragge sanoi, että tyylipisteitä ei voitoissa jaeta. Joukkue menee hyvällä meiningillä kohti tulevaa. Vastustajalle Rami antoi kunniaa siitä, että olivat paljon parempia, kuin mitä etukäteen oletettiin. Tasaisessa sarjassa ei helppoja otteluita ole.

Lehdistötilaisuus löytyy Tahko Superpesiksen YouTubesta.

Seuraavaksi Tahko suuntaa perjantaina Mansen vieraaksi.

Pihkalassa pelataan ensi keskiviikkona Kempeleen Kiriä vastaan klo 18.00. Liput otteluun voi ostaa ennakkoon Lippu.fi verkkokaupasta tai Lippupisteen myyntipisteistä (K-Citymarket Hyvinkää).