Tahko mukana toistamiseen järjestettävässä Talkoostartissa!

Talkoostartti liikuttaa ja kerää rahaa hyvinkääläiselle seuratoiminnalle

Hyvinkään Palloseura, Hyvinkään Seudun Urheilijat ja Hyvinkään Juoksijat yhteistyössä Hyvinkään kaupungin liikuntapalveluiden ja Hotel Sveitsin kanssa järjestävät 11.9.2021 toistamiseen kävely- ja juoksutapahtuman Talkoostartin. Tänä vuonna tapahtuman 5 ja 10 kilometrin harrastematkat sekä 10 kilometrin ja puolimaratonin kilpamatkat järjestetään Sveitsin maastoissa.

Koronaepidemian runtelema seurakenttä yhdisti Hyvinkäällä viime vuonna voimansa järjestämällä Talkoostartti-tapahtuman kerätäkseen rahaa seuratoiminnan taloudelliseen alijäämään, sekä piristämään koronan repimää toimintaansa.

Tapahtuman tarkoituksena oli tarjota jokaiselle mahdollisuus liikuntaan itselleen sopivalla vauhdilla. Mukana oli toista sataa eri-ikäistä juoksijaa ja kävelijää, yksittäin ja ryhmissä. Osallistujia näytti yhdistävän iloinen mieli. Palautteen perusteella sekä osallistujat että järjestäjät olivat tyytyväisiä”, kertoo toisen viimevuotisen vastuujärjestäjän, Hyvinkään Seudun Urheilijoiden Erkki Tenkula.


Uusi paikka mahdollistaa upean koko perheen tapahtuman

Tapahtuma siirtyy täksi vuodeksi Hyvinkään keskustasta Sveitsin maastoihin kilpailukeskuksenaan tapahtuman uuden järjestäjäkumppanin Hotel Sveitsin piha-alue. Osallistujia palvelee myös Sveitsin uimala, mikä on osallistujien käytettävissä tapahtumapäivänä.

Yhteistyö Hotel Sveitsin kanssa on upea lisä tapahtumalle. Hotelli ja alueen muut yritykset, sekä tietenkin uimalan alue muodostavat Sveitsiin upean infran järjestää tämän kaltainen tapahtuma. Osallistujien lisäksi pystymme tarjoamaan työyhteisöille aivan uudenlaista palvelua esimerkiksi kokousjärjestelyiden ja tyky-päivien muodossa”, kertoo tapahtuman markkinoinnista ja myynnistä vastaava Hyvinkään Palloseuran toiminnanjohtaja Janne Bruun.

Muutoksena edelliseen vuoteen järjestetään tapahtumassa 5 ja 10 kilometrin harrastematkojen lisäksi 10 kilometrin ja puolimaratonin kilpamatkat.


Seurat ja työyhteisöt osallistumassa ja markkinoimassa – tuloilla tuetaan seuratoimintaa ja vähävaraisten harrastamista

Järjestäjäseurojen HyPS:n, HSU:n ja Hyvinkään Juoksijoiden lisäksi tapahtumaan osallistuu liuta hyvinkääläisseuroja markkinointikumppanina. Markkinointikumppaneita motivoimassa on 15 euron osallistujakohtainen markkinointipalkkio, jonka osallistuja voi itse kohdentaa haluamalleen seuralle. Tapahtuman tuottaessa yli 15% voiton, kohdennetaan ylijäämä hyvinkääläisten vähävaraisten liikuntaharrastusten tukemiseksi.

Tärkeänä osallistuja- ja markkinointikohderyhmänä ovat myös hyvinkääläiset työyhteisöt, joille järjestetään tapahtuman alla kilometrikisa, jossa eniten valmistautumisvaiheessa ja itse tapahtumassa työyhteisönsä kokoon suhteutettuna kerännyt työyhteisö palkitaan Uudenmaan Osuuspankin tarjoamalla yhteisöllisellä palkinnolla. OP Uusimaan palkitseman työyhteisökisan voittajan lisäksi Intersport Hyvinkää palkitsee seurakisan voittajan ja K-Citymarket Hyvinkää kilpasarjojen kovimmat menijät.

Hyvinkään Tahko mukana Talkoostartissa – lähdetään liikkumaan seuramme hyväksi

Myös Tahko on mukana Talkoostartissa tapahtuman markkinointikumppanina. Valitsemalla ilmoittautumisesi yhteydessä tuettavaksi seuraksi meidät, ohjataan 15 euroa osallistumismaksustasi seurallemme.

Lisäksi yhteistyöseurat osallistuvat seurojen liikuntaminuuttikisaan, jossa kerätään liikuttuja minuutteja. Seuran jäsenmäärään suhteutettuna eniten minuutteja liikkunut seura palkitaan.

Vuosi on ollut seuratoiminnalle haastava, joten Talkoostartti tuo mukavan valon kajastuksen ensi syksyyn. Haastamme kaikki jäsenemme, kumppanimme, sekä heidän lähipiirinsä mukaan. Talkoostartissa tärkeintä ei todellakaan ole menestyminen vaan osallistuminen”, kannustaa Tahkon junioripäällikkö Ella Kaasinen.

Tapahtuman ilmoittautuminen alkaa 2.3. ja työyhteisöjen kilometrikisan, sekä seurojen liikuntaminuuttikisan tulosten kirjaaminen alkaa 1.4.

Lisätietoja löytyy tapahtuman verkkosivuilta www.voimatahtosydan.fi/talkoostartti  

Leidien ystävänpäivän lipputarjous

Hyvää sydänystävän viikonloppua ja sunnuntain ystävänpäivää! Tahkon Leidit tarjoaa sinulle ja ystävällesi mahdollisuuden tulla nauttimaan kanssamme upeasta pesiskesästä 2021! Osta kausikortit teille molemmille huippuhintaan tai

Lue lisää »

Otteluohjelmat 2021 julki!

Superpesiksen otteluohjelmat kaudelle 2021 on julkaistu. Naisten Superpesiksessä päästään tositoimiin 12. toukokuuta. Tahkon Leidien kauden avausottelu pelataan heti sarjan avauspäivänä 12.5. Porissa, kun Leidit matkaa

Lue lisää »

Kauden 2021 otteluohjelmat julki!

Tahko aloittaa kautensa Pihkalassa perjantaina 7.5. Siilinjärven Pesistä vastaan Uusi superpesiskausi tekee tuloaan ja sen merkkinä julkaistiin tänään uudet otteluohjelmat. Miesten Superpesiksessä pelataan ensi kesänä

Lue lisää »

Iina Valkeejärvi Tahkon Leideihin!

Tahkon Leidit on allekirjoittanut sopimuksen Iina Valkeejärven kanssa. 22-vuotias, kolme Suomen mestaruutta voittanut Valkeejärvi on pelannut koko tähänastisen uransa Jyväskylässä. Superpesisotteluita Iinalle on kertynyt pudotuspelit

Lue lisää »

Sini Mäkelä siirtyy Tahkoon

Tahkon Leidit on kiinnittänyt uuden pelaajan joukkueeseensa, kun Sini Mäkelä liittyy Leidien riveihin 1+1 mittaisella sopimuksella. Menneellä kaudella nuori ja lupaava Mäkelä (s. 2001) pelasi

Lue lisää »

Anni Tuomi jatkaa Leideissä!

Hyvinkään Tahkon oma kasvatti Anni Tuomi jatkaa uraansa Hyvinkäällä. Tuomi kirjoitti joukkueen kanssa kauden 2021 kattavan jatkosopimuksen. Anni Tuomi on pelannut koko uransa Tahkossa. Viime

Lue lisää »

Teemu Nurmio Hyvinkään Tahkoon

Hyvinkään Tahko ja Teemu Nurmio ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen Tämä Jokioisten Koetuksen kasvatti pelasi viimeiset kaksi kautta Imatralla ja sitä ennen kuusi kautta Kouvolassa.

Lue lisää »

Tahko sopimustilanne – Kausi 2021

Hyvinkään Tahkon kausi päättyi tänä vuonna puolivälieriin ja katseet on nyt käännetty kohti seuraavaa vuotta. Uuden kauden joukkueen rakennus on hyvässä vauhdissa. Tahkon sopimustilanne (päivitetty

Lue lisää »

Omat kasvatit jatkavat!

Tahkon Leidien kauden 2021 joukkue rakentuu hyvää vauhtia! Tällä kertaa loistavia uutisia saadaan jatkosopimusten merkeissä, kun Tahkon omat kasvatit, alusta asti Leidi-projektissa mukana olleet Ira

Lue lisää »